lauantai 17. heinäkuuta 2010

virka virka virkkaile

Helous!

OOn intoutunut tekemään hartiahuiveja ihmisille. Tein ensimmäiseni juuri ennen muuttoa Jyväskylästä mutta viime viikkoina on tullut tehtyä useampia, laskujen mukaan tilauksessa on vielä neljä huivia. Haaveilen myös pikkujakun virkkaamisesta, jospa siihen laittaisi ne eilen hankitut ihanat syklaamin väriset tempo-langat. Mutta niin nuo hartiahuivit on aivan ihania, ensimmäisen tein itselleni violetista puro batik-langasta. Muihin olen käyttänyt tennessee- sekä samoa-lankoja. Nappasin eilen kärkkäiseltä äidin huiviin useampia keriä sinisävyistä batik-lankaa. Tänään Päivi tulee noutamaan oman tilauksensa taidepanimolta. Päiville tein ensimmäisen version violetista tempo-langasta mutta lupasin tehdä myös kesäisemmän version. Päivin mukana kylään tulee Marjo, Isoesa ja Mummo. Mummo ja Päivi tuovat muassaan lisää huivilankoja, niillä onnellisilla on se novitan tehtaanmyymälä siellä ihan kulmilla. Eli siis teen samalla mallilla vielä äidille, Päiville ja Mummolle. Ja jos aikaa riittää niin tempaisen tempo-langasta vielä itselleni talvisemmankin version.

Mutta nytpä pitää mennä ottamaan kakku pois uunista ja alkaa sen jälkeen suuntautumaan töihinsä. Hauskaa kyllä että tänään ei tarvitse mennä kiertämään pikkuveskua vaikka menenkin aamuvuoroon. Kävin viemässä ihmisiä bussiasemalle aamusta aikaisin ja kävelin teokset läpi siinä samalla. Kakku kainaloon ja taidepanimolle fiilistelemään.

torstai 8. heinäkuuta 2010

Nyt alkaa työt rullailemaan omalla painollaan, ihmeen paljon osaa väsyttää tuollainen ei fyysinenkin työ.

Kävin tiistaina töiden jälkeen sushilla ja leffassa. Tietenkin kävin katsomassa twilight "epäilyksen" vaikka en osaa suhtautua siihen muuna kuin "ljudet av ditt hjärttäna". Mutta siis elokuva oli hyvä, paljon parempi kuin uskalsin toivoa. Selvästi tämä kolmas noudattaa tiiviimmin alkuperäisteoksen rakennetta. Ja elokuva oli oikeasti jännittävä vaikka tiedän tasan tarkkaan miten tarinat kietoutuvat toisiinsa ja rankentuvat yhdessä sekä erillään. Ja nauraakin sai, oikein hyvä setti minun mielestäni. Nyt haluis että se tulisi dvd:lle mahdollisimman pian ja harkitsen vakavasti soundtrackin hankkimista.

Musettaminen on noussut aivan uudelle tasolle näiden elokuvien kautta. Hauskaa että kirjailija olis saanut inspiraatiota yhtyeen musiikista ja nyt elokuvissa samainen yhtye on vahvasti edustettuna. Mutta siis musiikkiakauppaan tästä pitäisi ravata, kenties jo tänään töiden jälkeen. Oon haaveillut sellaisesta tilanteesta että pääsisi hyvässä fiiliksessä luukuttamaan hyvää musiikkia hyvässä seurassa, siis esim. musen tahdissa tanssiminen ja hoilailu olisi äärimmäisen miellyttävää. Järjestäisikhän jotkut baarit jotain elokuvamusiikki-iltoja vaikka vampyyri alateemalla.. tai sitten ne juhlat pitää järkätä ite.. siikaillaan tätä myöhemmin.. nyt aamunlatte ja eilistä torilta hankittua viipurin rinkeliä.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

kaikki taidenäyttelyyn!

H2O10 - HANAA TAITEELLE!Luokka:Viihde & taiteet - KuvataideKuvaus:Hämeen aluenäyttely, Lahti

NÄYTTELYN PAIKAT JA AJAT :

Taidepanimo 17.6.-1.8.2010
Pikku Vesijärven puisto 17.6.-30.9.2010
Vesijärven Rantagalleria 17.6.-30.9.2010

Ilmainen sisäänpääsy!

KURAATTORIT:

William Dennisuk, Imatra
Merja Puustinen, Espoo
Markku Tonttila, Lahti (Vesijärven Rantagallerian asiantuntija)



TEEMA: YMPÄRISTÖREAKTIO

Tila, paikka, ympäristö: paikan kaiku taiteessa.

Näyttelyn teemana on ympäristöreaktio, paikan kaiku taiteessa. Näyttelyn tyylillisesti monitahoiset teokset peilaavat kulttuurista tilaa, jossa elämme. Osa taiteilijoista suhtautuu aiheeseen tietoisen vakavasti, kun taas osa käyttää teoksissaan huumoria ja ironiaa. Alateemoiksi, virtauksiksi näyttelyn sisällä, nousevat kehollinen kokemus ja tyhjyys, tekemisen ilo ja yksinäisyys, tilan luonne ja paikallisuus, surrealistiset visuaaliset vertauskuvat, käsityö ja koristeellisuus, ajalliset prosessit sekä yhteisöllisesti luotavat teokset.

Moniulotteisen näyttelykokonaisuuden keskeinen kysymys kuuluu: miten sopeudumme nopeasti muuttuvaan sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöömme? Kuinka suhteemme luontoon, kaupunkiympäristöön ja ympäröivään maailmaan muuttuu rakentamisen, teollistumisen ja globalisaation myötä?
Ympäristötaideteosten, installaatioiden ja paikkasidonnaisten teosten lisäksi mukana on maalauksia, grafiikkaa ja valokuvia.

Teokset levittäytyvät Vesijärveltä Pikku-Vesijärven puiston kautta Taidepanimolle. Taidemajakkaan kuuluva Vesijärven Rantagalleria on osa näyttelyä ja Taidepanimo, joka on ehtinyt olla jo jonkin aikaa odottamassa päätöstä tulevasta käyttötarkoituksestaan, avataan näyttelyn ajaksi.