lauantai 10. syyskuuta 2011

UPDATE

- Laudaturseminaari on aloitettu, seminaariohjaaja vaikutti tosi mukavalta, samoin muut semmalaiset. Sellainen I can do this olo. Mahtia!

- Ensimmäinen Jyväskyläpiipahdus on samalla hoidettu. Kaupunki vaikutti pienemmältä. Nyt Jyväskylään liittyy enemmän huonoja muistoja kuin Lahteen. Mutta olihan se omituista kävellä kävelykatua, kauppakatua ja juomatehdasta yli vuoden tauon jälkeen.

- Joululahjakäsityöt on vahvasti suunnitelmiss ja muitakin prokkiksia riittää

- Ens tiistaina pääsen ekaa kertaa P-H käsityöharrastajien tapaamiseen

- Torstaina kävin ostamassa niihin ihaniin korvakoruihin (2.elämä) mätsäävän kaulakorun. Siitä tuli aika arvokas hankinta mutta se on niin ihana että on varmasti hankinnan arvoinen. Kuvaa siitäkin sitten vähän myöhemmin.

- Nyt mökille ja mummolaan =D

perjantai 2. syyskuuta 2011



Ajattelin perjantain kunniaksi lisäillä lupailemiani kuvia. Sain vihdoinkin vähän räpsittyä fotoja uutuuksista joten lisäilempä niitä heti tänne. Pääpaino uutukaisissa on tuo maailman upein salkku. Sen avulla kuvasin muitakin jutskia. Kuitenkin vielä pari sanaa salkusta itsestään. Sehän on siis maailman upein juttu <3
Kestävää, pehmeää nahkaa jossa elämän jäljet saa näkyä. Halusin juuri tuollaisen ison vanhanaikaisen salkun olkahihnalla. Laukku on ollut heti käytössä, sinne mahtuu kasapäin kirjoja ja vihkoja ja läppäri ja kaikki. Se on niin ihana. Kuvat kertoo...




Seuraavaksi kuvassa pikaisesti käy uudet silmälasini.. ekstemporeekuvaus joten antakaa anteeksi likaiset linssit.



No sitten vielä kuva korvisihanuuksista. Taidemuseolla työkaverit lupautuivat tilaamaan mulle samasta sarjasta kaulakorun. Pitääpä huomenna kun on taidelauantai muistaa kysyä joko koru on saapunut lunastettavaksi.


Sitten viimeiseksi pari makupalaa tämän hetkisestä käsityöprokkiksesta eli siitä kukkaviltistä. Se on nyt ihan virallisena projektina, sillä lisäsin sen myös ravelryyn projektilistalle.




Lähes jokaisessa kuvassa komeilee tuo mahtipontisen vaatimaton salkku. Se oli siis mahdollista hankkia lahjarahoilla, kiitokset siitä siis Mummolle ja Vaarille, Äidille ja Itulle, Päiville ja Hannulle sekä Marjolle ja Esalle. Laukun omistajan onnellisuuteen kuuluu keskeisesti se juttu että tuo on lahjana koko suvun puolikkaalta, siltä perusporukalta jonka kanssa on mitä mainiointa viettää aikaa = Lähimummola ja tätsyt miehineen ja oma lauma. Se on siis gradulaukku.

Gradun aineiston kasaaminen on myös aloitettu. Olen jo muutaman päivän viettänyt kirjastolla ja kantanut tuossa upeassa veskassa kirjoja kotiin. Otsikot ja sisällöt pyörivät seuraavanlaisissa teemoissa kaupunkien kulttuuripolitiikka ja kulttuuristrategiat, kaupunkimaine, kulttuurin arviointi ja vaikutusten väylät, kulttuurin vaikutusten arviointi, kulttuuripolitiikan toiveet tavoitteet ja todellisuus, valistus/museopeda/oppiminen taidemuseo kohtaa yleisönsä, kulttuurilaitosten taloudelliset vaikutukset, kulttuurialuekehittämisen toimenpideohjelma jne. Varsin makoisia ja hyödyllisiä lähteitä tuntuu löytyvät heti kärkeen.

Aktiivista elämä on muutenkin, karppailen rennosti. Lähes joka päivä tulee "wiiailtua", tein eilen rytminyrkkeilyä niin pitkään että nyt on lavat ihan hellänä. Zumba maistuu aina välissä. Ja kävelylenkkeily jatkuu. Sookie kirjoista on menossa setin viimeinen varsinainen, sen päälle on vielä se novellikokoelma.. Sookieta tulee varmaan ikävä ja varmaan myös Erickiä ja muita hahmoja mutta onneksi kirjoja voi lukea useampaan otteeseen. Ja onhan tuossa taas muita opuksia jonossa mm. lukematon Pratchett...