omituista lajia

Yleispätevää ja hitusen kornihkoa höpinää tulossa maailmasta, maailmankatsomuksista, ihmisistä ja valinnoista. Mietin tässä kirjoitellessa, että kannattaako tätä julkaista ollenkaan mutta ehkäpä, en tiedä, katsotaan kuinka käy. Taas yksi valinta, onneksi pieni sellainen. Hitusen ehkä mahtipontiseltakin kuulostavaa höpinää, suurelta osin tekstiin inspiroi monet tarinat, uutiset ja kuulumiset mitä olen kuulostellut viime aikoina. Omassa elossa ei siis liene mitään dramaattista säätöä mikä olisi tähän innostanut. Ihan vaan sunnuntai-aamupäivän pohdiskeleva mieliala.

-------------------------------------------------------------------------------------

Ollaan me ihmiset vaan omituista lajia, hirveästi koko ajan keskenämme mätkitään ja riidellään; sotia, viharikoksia, tietämättömyyttä, kateutta, epäoikeudenmukaisuutta.. Ja sitten samanaikaisesti ihmiset on kykeneväisiä luomaan äärimmäisen kauniita asioita, asioita jotka koskettaa ja liikuttaa.. meillä on hienoja kaupunkeja, upeita puutarhoja, jumalaisia kasveja, luontoa, taidetta, musiikkia, kirjallisuutta, runoja ja haikuja, virsiä ja kirkkoja, uskomusjärjestelmiä vaikka millä mitalla. On hyvää ruokaa ja juomaa, kaikki maailman värit ja sävyt ja tekstuurit, auringon valoa ja kesäisiä sadepäiviä. Pieniä, suuria ja mahtavia elämyksiä; henkilökohtaisia ja jaettuja. Mutta miten kaiken tämän keskellä sitten meistä jokainen tasapainoilee. Ei liene mahdollista valita vain "herkkupaloja", ruusuja ilman piikkejä.. jolllain tavalla se pitää kunkin ratkoa, kuinka paljon on kykeneväinen kantamaan maailman taakkaa ja kannattaako se. Ketä se helpottaa vai helpottaako ketään jos heittäytyy täysin epäoikeidenmukaisen maailman valuvirheisiin; kuinka viattomat kuolee sodissa, kuinka fundamentalistiset järjestelmät vievät ihmismassoja kuin karjaa ja nälänhätä ja epätasa-arvoinen ihmisten kohtelu, kuinka onnenlahjat täällä jaetaan.. Toisaalta jos yrittää sivuuttaa kaiken tämän ei liene todella tässä maailmassa. "where is the mean between two vices?" kyllä Aristoteles jotain on ymmärtänyt.

Ja ihmiset ja historia toistaa itseään ja totuttuja kaavoja; tyypit yrittää ratkaista maailman ja sen kaikkeuden syvimmäisiä ongelmastatementteja, ihan niinkuin esimerkiksi taiteen syvin olemus; se mitä taide on ja mitä se ei ole, selviäsi nyt, juuri tänä päivänä sen jonkun tyypin toimesta.

Samalla joku jossakin joutuu tekemään mahdottomia ratkaisuja elämänsä, tulevaisuutensa kanssa. Yksi polku kaartaa tänne ja toinen tuonne, mitä matkan päästä löytää sitä ei kai kukaan saata arvata mutta päätöksiä; pieniä ja suuria, mahdollisia ja mahdottomia on vaan tehtävä ja katsottava minne sitä päätyy. Ehkä vielä vaikeampaa on kulkea nämä päätökset selässään sitä tietä minkä on valinnut. Ehkä se päämäärä ei olekkaan niin merkittävä vaan ne askeleet siinä välissä. Ja vaikka me kuljetaan yksin niin samalla ollaan moniasteisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, yhden päätös vaikuttaa moneen monella tavalla.

Vaikuttaa varsin sattumanvaraiselta paikoitellen se, miten ne itseen vaikuttavat vaikutteet kohdalle "siunaantuu", niin monet valinnat, omat ja muiden, vaikuttaa tilanteeseen kuin tilanteeseen. "mitä jos"-peli voi joskus tuntua varsin houkuttelevalta. Mitäs jos en olisikaan koskaan lukenut sitä kirjaa, kuullut sitä levyä, lukenut sitä uutista.. mitä jos on aika suorassa yhteydessä kysymykseen millainen olisin, millaselta elämä näyttäisi jos X tai -X. Ja sitten sitä palaa siihen tilanteeseen mistä lähti, tuijottelee jalkoihinsa, joku polku siellä lienee ja kädessä jotkut kortit.

Ulkona paistaa aurinko, vieressä kulhollinen kahvia.. kuulostaa siltä, että naapurit heräilee, pitänee yrittää tavoittaa joku niistä ja kysellä onko joku jo soittanut vuokraisännälle; talosta on ollut lämminvesi poikki/katki jo vuorokauden.. tarttis varmaan tehä jotaki..