Helloes!
Täällä onkin ollut sitten todella rankka työviikko. Maanantain tutorial oli kertakaikkisen kammottava kokemus mutta yritän nyt varsin aktiivisesti jättää sen taakseni ja siirtyä elämässä eteenpäin. Tiistaista eteenpäin olenkin tehnyt aktiivista kirjoitustyötä kurssitöiden parissa. Tuloksena yksi artist file, yksi näyttelyarvostelu sekä yksi miniessee. Minulle tyypillisesti sanamäärät meni hiukkasen yli kaikissa mutta tuskinpa siihen kurssisuoritus kaatuu, toivotaan ettei. Alan ollut saanut annokseni pbl-meiningeistä, aikaisemmin tuntui vahvasti siltä ettei tämä ole mun juttu ja ahdistustakin on aiheen tiimoilta kärsitty mutta nyt alkaa tuntua siltä, että tämä oli tässä. Maanantaina alkaa seuraava kurssi, käyn siellä kurkkaamassa mutta luultavaa on että suoritan viimeisen jakson etäopiskeluina Jyväskylään. Ajatus suomenkielisestä kymmenen sivun esseen rakentamisesta tuntuu niin ihanalta etten olisi uskonut jos joku olisi minulle näin sanonut vuosi sitten. Muutenkin arvostukseni suomalaista yliopistolaitosta kohtaan on kasvanut räjähdysmäisesti. Oi kuinka olenkaan kaivannut luentoja!
Huomenna on onneksi kurssitöiden palautuspäivä joten pääsen heittämään nuokin paperit jonkun toisen murheeksi. Tänään taas huomasin kuinka paljon vieläkin peilaan omia ahdistuksiani toisiin ihmisiin. Esimerkiksi poen hieman huonoa omaatuntoa jo etukäteen kun edes harkitsen tuon tulevan kurssin kesken jättämistä, vaikka aihe ei kiinnosta minua ja tiedän että kurssi on todella suuritöinen ja töistä puheen ollen, kesätyöthän alkaa heti Suomeen saavuttuani.. kaikesta tästä huolimatta, koen huonoa omatuntoa ja jostakin syystä minulla on tapana heijastaa tälläisiä tuntoja läheisiini; koen siis helposti että joku läheiseni pettyisi suuresti jos jättäisin kurssin suorittamatta ja tekisin jotain mielekkäämpää vaikka kaikki nuo tunteet onkin lähtöisin vaan omasta pienestä nupista. Tästä pitää todella opetella ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti