Olen puuhastellut viime päivät miniyksiöni sisustuksen parissa. Innostus lähti perjantain Lappeenranta-ekskursioista, kiitos tätsä vielä kertaalleen! Reissu oli mahtava, uusia jumalaisia vaatteita ja ihania retrokankaita. Vaatteet Bloomitista mutta niistä teen erillisen kirjoituksen joskus myöhemmin. Saadut ihanat retrohenkiset virkatut oranssit tekstiilit innostivat monenlaiseen muutokseen. Nuo uudet tekstiilit eivät olen vielä käytössä mutta niille on selvät suunnitelmat eli uusi elämä vanhalle. Tästäkin kirjoitan toiste lisää. Vaikka olen pääasiallisesti tälläinen pinkki, violetti, turkoosi- akselin ihminen, pidän myös paljon oranssista. Oranssi on voimaväri, lämmin ja aurinkoinen. Oranssin kanssa on ihana yhdistellä viileitä ja vahvoja värejä kuten sinistä ja violettia. Eli en ole täysin kelkkaani kääntänyt. Tosiaan sunnuntaina siivosin ja sisustin miniyksiön uudelleen tässä teille pieniä maistiaisia.
Verhojen väriloistoa
Ihanat siniset kurttuverhot osoittautuivat todellla hankaliksi kuvata mutta tässä kuvassa tekstuuri näkyy
Itun vanha kahvipannu on päässyt pöydälle tuomenkukkien kanssa
Pikaisesti tumman punaisesta pinkkiin tuunattu kirppispeili
Miniyksiön pelastuksena lisää peilejä
Ihanat pentikin kynttilänjalat (kiitos Nelli niistä lahjakorteista!) tuplaantuu peilin avulla
Huomatkaa miten hienosti Pepsin vara-cacib-ruusuke sointuu sisustukseen ja ihan sen takia se onkin esillä
Tässä pieni vilaus minulle uudesta, muuten retrovanhasta virkatusta kankaasta
Sama värimaailma jatkuu pikkutyynyissä
Tuomenkukkien tuoksussa on ihana nukkua
Tuomi kurottelee kohti lasipäärynää
Lasipäärynän kautta on mahdollista nähdä paljon
Oikein ihanilta näyttää kuvat mini-yksiöstä! Just sun näköstä sisustusta!
VastaaPoista