keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

öh, enpä ole saanut kirjoiteltua pitkään aikaan. Syynä sairastelut ja muut kiireet, mutta josko nyt vähän päivittelisin kuulumisia sillä paljon on tapahtunut. Hurjan paljon oikeastaan, niin paljon ettei tätä kaikkea vielä oikein ymmärrä.

Ensinnäkin hain ja sain vaihtopaikan itselleni koko ensi lukuvuodeksi Alankomaihin Maastrichtiin. Siinä on sitten jotain ihan muuta meikäläiselle. Toiseksi irtisanoin tässä juuri tämän ihanaisen Jyväskylän asuntoni, koska muutan kesäksi Lahteen. Säästelen siellä vuokrarahoissa ja niin pois päin. Kolmanneksi olen saanut ekaa kertaa kesätöitä omalta alaltani vaikkakin nyt vaan yhdeksi kuukaudeksi.. mutta kuitenkin todella hienoa ajatella että pääsee ihan unelmapaikkaan työskentelemään.

Kaikki uutuudet jännittää, sekä hyvällä että pahalla tavalla. Tiedän että lähteminen ja muutos tulee stressaamaan mua tosi paljon mutta uskon että mun on tehtävä tälläisiä repäisyjä jotta saan itsestäni kaiken irti, että oppisi elämään täysillä, hyösyntämään kaikki ominaisuutensa. Kyllä sitä välillä mietttii että mihin halvattuun sitä on ryhtymässä ja vielä vapaaehtoisesti mutta toisaalta parempi että pakottaa itse itseään kuin se, että elämä jatkuisi muuttumattomana, loputtomasti kuin sade...

Tänään on Gubernan ja Aktin yhteiset kevätpippalot, jonne tulee siis opiskelijoita ja henkilökuntaa molemmista aineista. En oikein tiedä mitä odottaa illalta kun ei tiedä ollenkaan miten ihmiset osaa relata jne. Mut senhän näkee sitten, kunhan ite nyt vaan osais asennoitua iltaan. Ja sitten tulee wappu ja kaikkea.