maanantai 11. kesäkuuta 2012

oman blogin luonteesta

Olen lueskellut erilaisia blogeja viikonlopun aikana ja olen alkanut ajattelemaan tämän blogin funktiota. Alkuun tämä toimi foorumina jonka kautta jaoin käsityöjuttuja tietyille kavereille. Seuraavaksi blogi toimi kommunikaatiovälineenä opiskeluvaihtovuoteni aikana. Silloin kirjoitin tekstejä pääasiallisesti sukulaisille ja kavereille. Nyt suomeutuneena blogi on hakenut muotoaan. Edelleen ajatuksena on kirjoittaa asioista jotka kiinnostaa eli tarkoituksena on jakaa asioita tutuille ja ehkä muutamalla tuntemattomallekin.

Muiden blogeissa olen huomannut, että tykkään erityisesti sellaisista blogeista jotka joko keskittyy johonkin tiettyyn teemaan, esimerkiksi kosmetiikkaan, tai kertoo mielekkäällä ja omaleimaisella tavalla laajemmin elämästä. Oma mielenkiintoni ja harrastamiseni jakaantuu varsin laajalle alueelle, joten en usko että blogia tulisi päivitettyä jos rajaisin sen vaan esimerkiksi käsitöihin tai kokkaamiseen. En myöskään koe, että olisin tarpeeksi asiantunteva kirjoittamaan vaan yhdestä aiheesta niin, että siitä voisi hyötyä joku muukin. Eli siis sekamelskameiningeillä jatketaan.

Olen kuitenkin ajatellut laajentaa aiheita jonkin verran. Ehkä lisätä vähän reseptejä tai ruokakuvia. Ehkä voisin myös kirjoitella joitan omakohtaisia kokemuksia ihonhoitojutuista. Aina aika ajoin teen nettitutkimusta ruusufinnistä ja siitä ei tunnu löytyvän sellaisia tekstejä mitä haluaisin lukea, joten ajattelin, että voisin kirjoitella omista kokemuksistani tänne, jospa niistä joku hyötyisi.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Summer fizz

Hömppäputki jatkuu.. eilisen ihanin löytö on lindexin pollamekko. Nappasin tänään mekosta pari pikafotoa mutta lupaan ottaa parempia ja edustavampia fotoja kun otan mekon kunnolla käyttöön. Eli fotoissa esiintyy juuri herännyt pörröpää, meikittä ja myös lähes kahvitta (kääk!). Vaate ei nimittäin näytä oikein miltään ripustettuna mutta päällä se on mitä ihanin fiftarihenkinen monikäyttöinen mekko, josta arvelisin tulevan mun vakkarivaate. Pitää lisätä vielä että aion hankkia kapean pinkin vyön tuohon vuotärölle, se tulee tekemään kokonaisuudesta vielä upeamman. Tämä tulee yhdistymään älyttömän hyvin esimerkiksi mun nahkarotsien kanssa ja lupaan vielä senkin että lisään tänne lähitulevaisuudessa kuvan jossa päälläni on sekä tämä mekko että se bloomitin keinonahkarotsi, josta en ole vielä ehtinyt/muistanut lisätä fotoa tänne. Ja kuvitelkaapa tämä mekko niiden vaaleanpunaisten gaborin kiilakantaisten kenkien kanssa, ihanaa. Tämä vaate otetaan heti käyttöön :)

Eli siis kyseessä todellakin on lindexin Holly & Whyte sarjan mekko

Tässä fotossa näkyy myös ihanat gaborin kengät ja koska yritin kuvata yksin täytyi ottaa peili avuksi

Mekko sivusta

edestä

takaa

keskeltä edestä

koipi kenkineen pääsi myös kuvaan

lopuksi vielä otsikon alkuperä eli kesätuoksuni, joka löytyi vuonna 2006 Roomasta 

Vaatefotoja

Uudempi Bloomit-vaatteeni, oli muuten harvinaisen vaikea saada tämän vaatteen  "jujut" valokuvattua

Yksityiskohtaa ylhäältä

Ja alhaalta

Vähän tuoreempaa hankintaa, eilisen rokkipaita läheltä

ja vähän etäämmältä (gina tricot)

Paitaan (ja muutenkin tyyliin) sopivat mutterimaiset sormukset löytyivät henkkamaukasta ja olivat vielä alennuksessa

kukkakarkkia

Kesähömppää oikein olan takaa. Ensiksi hieman flower poweria. Minikimpussa on lupiininlehtiä muutaman kielon oksan kera. Oli minusta niin symppiksen oloinen minikimppu, että siitä oli aivan pakko ottaa foto. Loput kuvat onkin ihan pihalta; syreenit, särkynyt sydän ja pari herkuttelukuvaa hortenssiasta.