Musiikkifanitusta

On niin paljon erilaista kerrottavaa, että on hurjan vaikea päättää mistä aloittaisi. No mutta musiikista on aina hyvä lähteä. Olen taas oppinut arvostamaan sitä, miten suuressa roolissa musiikki on elämässäni vaikka en soita itse, enkä laulamistakaan ole koskaan vakavissani harrastanut. Päivittäin kuitenkin laulelen ja kuuntelen musiikkia genrerajoista välittämättä. Valitettavan harvoin pääsen kuuntelemaan musiikkia keikoilla mutta kun pääsen se on täyttä herkkua, täyttä elämää.

Menneellä viikolla kävin yhtenä iltana Lahden öissä kuuntelemassa Haloo Helsinkiä ja Jukka Poikaa. Pojan kanssa lavalla oli Sound Explosion Band. Molemmat keikat räjäyttivät tajunnan eli olivat sata kertaa parempia mitä odotin, eikä odotukset olleet mitenkään matalalla. Haloo Helsingin riehakkuus, itsevarmuus ja taitavuus.. ihailtavaa ja ihanaa. Ja Jukka Pojan ja SEB:n kanssa sanat ovat täysin riittämättömät. Hyväntuulista, moving body & mind... oikeasti turha yrittää kuvailla kokemusta, puistelen vaan päätä näppäimistön täällä puolen. Ja mikä ehkä yllättävintä tälläiselle hieman rockhenkiselle tyypille oli se, keikalta löytyi karkkia silmille. Se on kuitenkin äärimmäisen harvinaista, että oikeasti jonkun tyyli kolisee. Että ehkä jonkinlaista horroksesta heräämistä havaittavissa. Ehkä ihan korkea aikakin, onhan tässä jo useampi vuosi ollut tätä jotain muuta.

Musiikkin tärkeyttä ei voi korostaa liikaa eikä niitä siihen liittyviä tunteita ja merkityksiä ole mahdollista kuvata tai välittää. Henkilökohtaisesti musiikki on ollut keskeisessä roolissa läpi elämän. Pikkulapsena kuuntelin Pellonpäätä ja rallattelin omia lauluja, improvisaatio oli kova juttu. Lapsena järjestin kavereiden kanssa keikkoja omassa olohuoneessa naapuriston perheille. Nauhoittelin mankalla myös feikkiradio-ohjelmia kavereiden kanssa. Esiteininä ensimmäinen ihastus oli todellista "kaukorakkautta" ajan suosituimman poikabändin pahispoikaan. Siihen hahmoon liitti ensimmäiset fantasiat, haaveet ja tietysti huoneen seinät oli täysin täynnä kyseisen bändin julisteita.

Seuraavaksi suuremman puoleisessa murrekohdassa musiikkityyli oli kovasti hakusessa ja ehkä siitä johtuen kyseinen aika tuntuu jälkeen päin ahdistavalta vaikka oikeasti sekä aikaa ennen että sen jälkeen oli paljon ahdistavampaa. Ei ollut sitä oman oloista musiikkia josta voisi imeä voimaa. Mutta seuraavaksi löytyi, kyllä vaan. Uudet ystävät ja kuviot toivat elämään suomalaisen rock-musiikin. Ennenkaikkea CMX. Samaan aikaan aloin lukemaan intohimoisesti fantasiaa ja edelleenkin esimerkiksi kappale Siivekäs vie minut Robin Hobbin Salamurhaaja-trilogian maisemiin. Kuten arvata saattaa CMX:stä tuli seuraava fanaattisen fanittamisen kohde. Kyseinen bändi ei ehkä ollut se helpoin kohde, koska esimerkiksi nettipalstan lukeminen vaatisi jonkinlaista sarkasmin ja ironian tajua, joka oli minulta tuolloin täysin hakusessa. Siis täysin. Joten muutamat vuodet olivat hämmentäviä, pelonsekaisen kunnoituksen, haaveilun ja fantasian sekoitus. Äiti kuvaa pahinta superfanitusta "Pyhä Yrjänä"- kaudeksi. Nimitys on varmasti täysin paikallaan. Vaikka Jannehan se tietysti oli se ensimmäinen fantasia-ihailun kohde, eihän sitä alkuun edes uskaltanut vilkaista Yrjänää päin. Pahinpaan fanituskauteen osui vielä muutama koominen kohtaaminen yhtyeen kanssa, satuttiin nimittäin muutamaan otteeseen samaan aikaan samaan hotelliin. Ne tapaamiset on sellaisia, että edelleenkin hävettää toisaalta naurattaa mutta hävettää. Oh my god. Mutta toisaalta ymmärrän itseäni sillä kyseiset herrat olivat aikalailla jumal-asemassa minun henkilökohtaisessa maailmankaikkeudessani. Enkä nyt laisinkaan alkaisi vannomaan, etten voisi edelleenkin pudota polvilleni nauramaan kyseisen yhtyeen eteen, vaikka olenkin sen jo kertaalleen tehnyt. Kyllä ihan oikeasti näin tein. Mutta se oli se ensimmäinen kerta kun näin kyseisen orkesterin lavan ulkopuolella. Toisella kertaa revin jostain ihmeestä uskallusta sen verran, että kävin antamassa Akille muutaman kuvan maalauksista joita olin tehnyt a. Akista itsestään ja b. yhdestä bändin kappaleesta. Vieläkin alkaa jännittämään kun ajattelen tilannetta. Kolmannella kertaa satuttiin vaan yhtyeen kanssa samalle terassille ja tietysti Akin kanssa samaan aikaan tiskille. Herra yritti jotain kertoilla siitä, miten valkoviini jäillä olisi kesän hittijuoma mutta en kyllä ollut laisinkaan puhekykyinen vaikka ihan vaan vissyä join.

Kun nyt oikein ajattelin noita tilanteita, niin en ollenkaan ihmettele sitä, että olen ujostellut ja muutenkin käyttäytynyt hieman mielenkiintoisesti. Koska tosiasia on se, että olen todella ujo ja herkkä. Ja musiikki on ollut ja on se asia josta haen voimaa ja tukea tunteille. Musiikin kautta olen päässyt kosketukseen esimerkiksi oman aggressioon. Musiikilla voin ladata itseni niin, että pystyn toimimaan museo-oppaana, minä ikuinen esiintymiskammoinen. Musiikki tanssittaa ja musiikin avulla on myös mahdollista päästää se herkkä ja tunteellinen puoli esiin. Musiikki auttaa perfektionismiin. (CMX:lle superkiitokset Ei Yksikään kappaleesta.) Nyt kirjoitan, että musiikki auttaa siihen ja tuohon mutta kaiketi olen vaan luontaisesti oppinut käyttämään musiikkia mm. noihin mainittuihin asioihin.

On muuten mielenkiintoista, että usein kun lähden katselemaan ihmisiä hämmennyn suuresti siitä, että ne ihmiset myös näkee minut. Siinä se ujous on taas pelissä. Siis tottakai tajuan, että kun lähden kodista ulos ihmiset näkee minut mutten osaa vieläkään olla katsottavana. Samaan olen kohdannut myös keikoilla, esimerkiksi apocalyptican kohdalla. Sitä laittautuu keikkameininkeihin ja menee katsomaan, kuulemaan orkesteria ja hoilaamaan mukana.. mutta jösses sitä ujoilua jos lavalta joku näyttää näkevän minut. Mutta musiikin avulla voin olla rohkea, kuvitella sellaisen hetken jossa olisin huomion keskipisteenä rennosti. Esimerkiksi Haloo Helsingin Ellin ihana painoton riehuminen lavalla on vapauttavaa katsottavaa, hetken on itsekin lavalla.

Musiikki on ihana asia. Rakastan uusi musiikkituttavuuksia vaikka uuden bändin hyväksyminen osaksi omaa makua kestääkin minulla pidempään kuin muilla. Muutos on aika tricky asia meikäläiselle. Samalla rakastan niitä yhtyeitä joiden kanssa on voinut kasvaa. Esimerkiksi Tuomari Nurmio, Miljoonasade ja Queen on kulkenut elämässä hyvinkin pitkään. Nurmiota, erityisesti Ramonaa, kuuntelin vinyyliltä, aika jolloin omina levyinä oli Rölli-levyt. Meillä on historiaa.

Musiikki ei ole vain taustamusaa, jotain jota kuuntelee kun ei muuta ole menossa vaikka musiikki voi toimia sellaisenakin. Keikoilla ja konserteissa on ihana kun voi hengittää musiikkia, tunnet rummut ja basson hengityksessäsi.  Musiikki ympäröi.

oman blogin luonteesta

Olen lueskellut erilaisia blogeja viikonlopun aikana ja olen alkanut ajattelemaan tämän blogin funktiota. Alkuun tämä toimi foorumina jonka kautta jaoin käsityöjuttuja tietyille kavereille. Seuraavaksi blogi toimi kommunikaatiovälineenä opiskeluvaihtovuoteni aikana. Silloin kirjoitin tekstejä pääasiallisesti sukulaisille ja kavereille. Nyt suomeutuneena blogi on hakenut muotoaan. Edelleen ajatuksena on kirjoittaa asioista jotka kiinnostaa eli tarkoituksena on jakaa asioita tutuille ja ehkä muutamalla tuntemattomallekin.

Muiden blogeissa olen huomannut, että tykkään erityisesti sellaisista blogeista jotka joko keskittyy johonkin tiettyyn teemaan, esimerkiksi kosmetiikkaan, tai kertoo mielekkäällä ja omaleimaisella tavalla laajemmin elämästä. Oma mielenkiintoni ja harrastamiseni jakaantuu varsin laajalle alueelle, joten en usko että blogia tulisi päivitettyä jos rajaisin sen vaan esimerkiksi käsitöihin tai kokkaamiseen. En myöskään koe, että olisin tarpeeksi asiantunteva kirjoittamaan vaan yhdestä aiheesta niin, että siitä voisi hyötyä joku muukin. Eli siis sekamelskameiningeillä jatketaan.

Olen kuitenkin ajatellut laajentaa aiheita jonkin verran. Ehkä lisätä vähän reseptejä tai ruokakuvia. Ehkä voisin myös kirjoitella joitan omakohtaisia kokemuksia ihonhoitojutuista. Aina aika ajoin teen nettitutkimusta ruusufinnistä ja siitä ei tunnu löytyvän sellaisia tekstejä mitä haluaisin lukea, joten ajattelin, että voisin kirjoitella omista kokemuksistani tänne, jospa niistä joku hyötyisi.

Äitienpäivää

Me lähdetään tänään käymään mökillä ja mummolassa. Odotan reissua innokkaana, on mennyt useampi viikko siitä kun olen viimeksi käynyt mummolassa ja useita kuukausia että olen kunnolla käynyt mökillä. Pepsiä on ollut kova ikävä viime aikoina. Eilenkin kun mietin mökille menoa näin sieluni silmillä miten rouva hauva olisi tepastellut ja nuuhkinut siellä pihassa, pepe tekisi perusteelliset tupatarkastukset ja kulkisi perässä kuin varjo, silti elämästään täysillä nauttien. Tuntuu kivalta että pääsee nyt moikkaamaan Pepsiä ehkä hitusen konkreettisemmin. Suunnitellaan äidin kanssa sinne haudalle joku kiva kukkajuttu ja omana projektina olisi kesän aikana tehdä niille pienille haudoille jotkut pikkupatsaat tai kyltit. Heh näyttääpä pirteältä äitienpäiväpostaukselta mutta oikeasti tunnelma on pirteä ja onnellinen. Pepsi elää mietteissä päivittäin mutta enää ajatus ei satuta niin kovasti kuin aikaisemmin.

Milla on ollut supersöpö haukku viime päivinä. Se on leiriintynyt yläkertaan minun viereen vaikka olen jo ollut useamman päivän kotona, että voisi kuvitella että se voisi vähitellen alkaa uskomaan siihen, etten karkaa ihan lähiakoina. Mutta onhan se hauskaa, että toinen voi vaihtaa kerrosta ja makuuhuonetta fiiliksiensä mukaan.

Opiskelu- ja työsaavutusten myötä ja noin muutenkin olen saavuttanut jonkinlaisen mielekkyyden ja rauhallisuuden. Tuntuu että energiaa on enemmän kuin aikoihin. Olen paremmalla mielellä ja asioilla on merkitystä. Tasapainoista ja monipuolista, aktivoivaa ja rauhoittavaa.. Ihmiset hymyilee ja voi hymyillä takaisin. Olen tässä jo vähän pidempään fiilistellyt sitä, että tuntuu että jokin minussa on loksahtanut parempaan asemaan, jokin asetus on löytänyt sopivan paikan. En jännitä niin paljon kuin aikaisemmin, en ota hirveästi kierroksia, eikä tule niin paljon niitä menneen elämän kaavoja, negatiivisia ennakko-odotuksia ja ikäviä muistoja päivittäisella tasolla. Ehkä sitä vähitellen alkaa olla itsensä kanssa samassa joukkueessa, samalla puolella.

ilolla ja innolla

Heippa!

Tämä viikko on ollut työntäyteinen mutta se on tuntunut todella hyvältä. Olen saanut opiskeltua Lahden historiaa ja Lahden kulttuurilaitosten historiaa. Olen viettänyt ihanaisia tutkija-päiviä kirjaston Päijät-Häme-kokoelman parissa mm. lukien vuosittaisia kertomuksia kaupungin hallinnasta. Myön muutaman päivän tein hommia täällä kotona kun ei ollut erityistä tarvetta lähteä kirjastolle. Työviikko jatkuu vielä, sillä maanantaiksi kasaan tämän hetkisestä aineistostani sellaisen about 15sivuisen tieteellisen artikkelin. Tuo artikkeli on samalla viimeinen TAIKUN seminaariin tarvittava työ. Pari kuukautta ja sitten on laudatur-seminaari paketissa.

Tämän viikon opiskelujen myötä olen saanut rauhoitettua mieltäni myös gradun suhteen. Aika paljon saan tehdä taustatutkimusta mutta samalla hankin vahvan asiantuntijuuden alalta ja aiheesta. Tutkimus alkaa tuntua konkreettiselta ja omalta jutulta. Prosessi on mukavasti aluillaan ja meneillään, joten huomaan useasti yöaikaankin ajattelevani tuota projektia. Nuo öisen ajatukset ei ahdista vaan ne tuntuu pikemminkin keskustelulta, mukavalta pohdiskelulta ja ennenkaikkea mielenkiintoiselta. Tutukimus on iso harppaus minulle, ihan aihe-alueen osaltakin mutta luottamus projektiin kasvaa tehdessä.

Kotityöskentelypäivissä on se hyvä puoli että voi vapaammin sisäistää kahvia ja kuunnella välillä vähän musiikkiakin. Yllättäen tälläviikolla olen kuunnellut apulantaa ja jukka poikaa, kahta artistia joita en ole aikaisemmin soittanut. Apulannalta pyörii sellaiset kipaleet kuin trauma, vasten mun kasvojani ja reunalla. Jukka pojalta puolestaan katkera totuut, se ei satu enää ja varsinkin älä tyri nyt. Tähän loppuun vähän lyriikoita viimeisenä mainitusta.

"Pystymetsä ja laakeeta peltoo, maisema herättää jumalan pelkoo.
Täällä taivas roikkuu uhkaavana, päittemme yllä.
Oot nuori ja rauhaton sydän, kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään.
Kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä.

Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt, älä antaudu angstin valtaan.
Jengi pykinyt, on huolella leikkinyt kuoleman kanssa jo vuosia nyt.
Käy koulut ja hanki pätevyys, et voi panna sitä päihteiden syyks.
Ettet pystynyt pitämään rotia, vaikket nyt kestä sun kotia mee eteenpäin kuin sotilas.

Mahikset on vähissä täällä, puun ja kuoren välissä päällään.
Valo paistaa tunnelin päässä, nyt sinnittele pysy kii elämässä."

hömppästuff

Ajattelin kirjoittaa pienen hömppäpostauksen vaihteeksi. Löysin todella inspiroivan nettijutun, joka käsittelee yksilön vastuuta omasta elämästä ja valinnoista. Paristakin syystä olen pohdiskellut noita teemoja enemmänkin tässä viime aikoina. Jotenkin tuntuu, että tuossa artikkelissa on sanoitettu paljon sellaisia tuntoja ja fiilareita mitä olen pohtinut mutta en ole osannut ehkä muotoilla. Sivusto on aikalailla hömppää mutta jutun sisältö on pätevää kamaa. Jos aikaa likenee niin lukaise juttu tuosta alta.
Nyt on aurinkoinen kahvihetki vietetty. I'm gonna hit the books, again.

---
"Ota vastuu unelmistasi
Saavuttaakseen unelmansa täytyy hyväksyä oman elämän lähtökohdat.

Unelmat ja arki eivät ole vastakohtia, vaan unelmilla luodaan tietä toisenlaiseen arkeen. Suurimmalla osalla ihmisistä on jokin unelma, jonka he toivoisivat muiden kuulevan ja ymmärtävän.

Unelman toteuttamisessa on kyse siitä, miten ihminen kykenee omilla valinnoillaan muuttaman olosuhteitaan ja raivaamaan tietä omanlaiselleen elämälle.

Vastuun ottaminen taas tarkoittaa kykyä tehdä, joskus vaikeitakin, omaa elämää koskevia päätöksiä.

Hyväksy olosuhteet
Jokaisen ihmisen elämässä on asioita, joita hän ei ole voinut itse valita. Ihmisen elämässä on siis tietyt olosuhteet, jotka on vain hyväksyttävä. Ihminen syntyy tiettyyn perheeseen ja hänellä on ne perintötekijät, jotka hän on vanhemmiltaan sattunut saamaan. Kenenkään kohdalla lapsuus ja sen olosuhteet eivät ole omaa valintaa. Olosuhteita ja tilannetekijöitä ovat myös esimerkiksi tapahtumat ja vaikutukset ihmisen elämässä, jotka tulevat eteen yllättäen tai kutsumatta (asiat, jotka eivät ole ihmisen omia valintoja). Vähitellen elämän olosuhteet ja ihmisen omat valinnat alkavat käydä vuoropuhelua toistensa kanssa; valinta seuraa toistaan ja muuttuvat olosuhteet tarjoavat haasteita ja mahdollisuuksia.

Kaikki katuvat joskus
Aikuisen ihmisen elämä on täynnä jokapäiväisiä valintoja. Jokainen tekee myös sellaisia päätöksiä, joita hän katuu myöhemmin. Ihmisen oma suhtautuminen elämään voi olla avain siihen, millaiseksi elämä tulevaisuudessa muodostuu. Synkistely ei vie asioita eteenpäin, kun taas positiivinen asenne saattaa muuttaa monen asian kulkua olennaisesti – se, mihin ihminen keskittyy, lisääntyy.

Se, mihin ihminen keskittyy, lisääntyy
Saavuttaakseen unelmansa ihmisen täytyy hyväksyä oman elämänsä lähtökohdat sekä otettava vastuu omista tunteistaan, arvoistaan ja asenteistaan, nykyhetkestä sekä elämänvalinnoista ja niihin suhtautumisesta. Lisäksi ihmisen täytyy kantaa vastuunsa läheisistään, omista unelmistaan, tulevaisuudestaan ja elämästä sekä omasta motivaatiostaan.

Ulkoiset tapahtumat eivät ole tunteidemme aiheuttajia sillä ne syntyvät ihmisessä itsessään erilaisten kokemusten pohjalta. Tunteet ovat omiamme ja jokainen valitsee itse reagointitapansa kussakin tilanteessa. Yksi elämän vaikeimmista asioista on se, että olemme itse omien tunteidemme omistajia, ei kukaan muu. Emme aina voi valita tunnettamme, mutta reagointitapansa voi jokainen itse valita.

Unelmat nousevat arvoista
Toteuttaakseen unelmiaan, ihminen tarvitsee ymmärryksen siitä, mitkä arvot ohjaavat hänen elämäänsä. Joskus ihmisen toimintaa ohjaavat ristiriitaiset arvot. Useimmat ihmisen valinnat pohjautuvat johonkin tiettyyn arvoon. Ihminen ei voi muuttaa menneisyyttään, mutta nykyhetkessä yksilön on mahdollista valita oma suhtautumistapansa menneeseen.

Läheisemme ovat aina mukana unelmissamme:he estävät, hidastavat tai tukevat niitä

Elämä on tässä ja nyt. Unelmat voivat auttaa kestämään ankeaa nykyhetkeä, mutta jokaisella on nykyhetkessään sellaisia asioita, joista ei haluaisi luopua missään olosuhteissa. Unelman tavoittelemisen esteenä on usein asioita, jotka ovat meissä itsessämme ja niihin asioihin voimme yleensä vaikuttaa.

Ihminen ei ole vastuussa niistä tunteista, mitä hän aiheuttaa läheisissään. Jokaisen tulee kuitenkin unelmaa tavoitellessaan ottaa läheisten näkökulma huomioon. Läheisemme ovat aina mukana unelmissamme: he estävät, hidastavat tai tukevat niitä.

Rohkeus ratkaisee
Unelmien tavoittelussa on kyse rohkeudesta. Rohkeutta on tehdä itselleen tärkeitä asioita omasta pelostaan huolimatta. Pelkoa kuulu olla elämässämme. Se suojelee ja estää meitä toimimasta. Terve pelko on paikallaan, mutta joskus se muuttuu koko elämää rajoittavaksi ja silloin on tarpeen käsitellä niitä.

Kaikissa tavoittelemisen arvoisissa asioissa ihmisen on tehtävä oma osuutensa, tavalla tai toisella. Joskus tavoite toteutuu, joskus ei. Täytyy vain oppia hyväksymään, että ellei tavoite toteudu nyt, sen aika voi olla myöhemmin.

Toisaalta joskus täytyy luopua unelmastaan ja on uskottava, että jotain muuta on tulossa tilalle. Unelmien toteuttaminen merkitsee vastuun ottamista ja oman osuuden tekemistä sen eteen.
Lähde: Marja Leena Toukonen (2008). Unelmatyöskentely. PS-kustannus"
http://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/ota-vastuu-unelmistasi/

---

Syksyistä

Kesätyöt on tehty tältä kesältä ja fiilis on varsin hailea ja haikea. Nyt vasta todella iskee se todellisuus että on nyt Suomessa eikä Hollannissa ja että ei voi vaan piipahtaa Marktilla. Kaipaan Maastrichtin kauneutta, edullisuutta ja kourallista ihmisiä mutta pätkääkään en kaipaa PBL-juttuja.

Kesän aikana tottui siihen ihanuuteen mikä työpaikalla on; se tietty yhteenkuuluvuuden tunne työkavereiden kanssa. Työ tarjosi myös kasvumahdollisuuksia jotka tuli hyödynnettyä ihan täysillä. Työskennellessä oli koko ajan elämässä rytmi ja rutiini ja sen lisäksi ihan roppakaupalla jännittäviä esiintymistilanteita joista opin nauttimaan. Oli koko ajan selvää, että mitä alkaa tekemään seuraavaksi, milloin on mikäkin opastus tai palaveri.

Varsinainen kesätyörupeama on nyt takana päin mutta uudet haasteet odottaa. Sain tosiaan graduaiheen museonjohtajalta ja teen yhteistyötä entisten työkavereiden kanssa. Tämän lisäksi mun pitämiin opastuksiin tykästyttiin siinä määrin, että työkaverit yrittää selvittää josko minua olisi mahdollista pitää freelancerina eli tekisin keikkaluontoisesti opastuksia ja muita museojuttuja aina tarvittaessa.

Olen varma että mennyt kesä on ollut paras tähän astisen elämän varrella! Olen kasvanut henkisesti vaikka millä mitalla. Itsevarmuuden mittarit on ihan erilaisissa lukemissa kuin vuosi sitten. Ja vuosi sitten oli itsevarmuus paremmissa lukemissa kuin aikaisemmin.

Olen löytänyt sellaisen työn jota todella haluan tehdä jatkossakin ja tämä työ on sellainen jota voin todella kuvitella tekeväni. Tämä täysin uutta. En ole uskaltanut haaveilla tai haluta mitään tiettyä uraa/työtä aikaisemmin. Ja nyt voin jopa uskoa olevani hyvä siinä mitä haluan tehdä, työ on mielekästä.

Eli nyt vaan tekemään roikkuvia opintoja ja gradua.

Näiden kaikkien opiskelu ja työjuttujen lisäksi olen alkanut taas koukuttua virkkaamiseen ja lukemiseen. Sookie tarina on nyt Quinn-vaiheessa. Älkää spoilatko! Luin aikamoista vaihtia noita kirjoja eli ehkäpä jo viikon päästä alkaa olla sarja luettuna.

Virkkausrintamalla olen tekemässä taas jättikokoista vilttiä. Tarkoituksena olisi käyttää tuohon ainakin osittain jämälankoja. Käytän ainakin flipfloppia ja viimevuotisia tempoja. Mallina käytän kukkaa josta olen viime aikoina tehnyt mm. huiveja. Vitosen koukulla koukuttelen menemään joten kukista tulee sellaisia ruokalautasen kokoisia. Sitten toisena prokkiksena mulla on isöäidinneliöt taas vaihteeksi. Totesin taas että nuo neliöt on vaan älyttömän ihania, aloin tekemään niitä maailman herkullisimmasta langasta, novitan polku sävyssä munakoiso on tietenkin kyseessä. Sitten kun vielä keksisi että mitä niistä neliöistä aikoo väsätä, ehkä niistäkin tulee joku peittoprokkis tai kattoo nyt mitä kaikkea sitä keksii. Jossei peittoa jaksa niin voishan sitä koota neliöistä vaikka huivin. Laittaa sinne väliin vaikka täysin mustia neliöitä. Tulis varmaan aika särmä.

Ainiin, oon tehnyt myös taas jotain pikkusistuksia tänne miniyksiöön. Ihanat vanhemmat toi mun violetin arkun mummolasta ja sain sen nyt yöpöydäksi, sen sisuksiin saan samalla lankoja ja laukkuja, näitä joka naisen tilaavieviä säilytettäviä. Kohta varmaan yötkin viilenee sen verran että voi pakata tuon pöytä tuulettimen pois yöpöydältä. On aika kiva että sitten saan tuohon arkun päälle vaikka muutaman ihanan värisen kynttilälyhdyn..

Ollaan muuten porukoiden kanssa taas vähän innostuttu wiistä. Vapaina aamuina oon ottanut tavaksi vähän pelailla aamukahvin jälkeen. Tänään oli aika iloinen ylläri. Olin laihtunut päivässä kilon, ei paha vaikka wii jotain valittelikin nopeasta painon muutoksesta. Ja ihmiset jos ette tiedä niin wiihin saa nykyään myös zumban, sen kanssa hiki lentää ja kunto kohoaa. Sitä tulee vahingossa tehtyä usein aika pitkään koska siinä saa sen kunnolla kroppaa liikkeelle kun tekee täysillä eikä tuijota vaan pistelaskureita. Mittaan omat pisteet mahtavassa fiiliksessä ja oman muodon muokkautumisessa.

oh, ensin ajattelin kirjoitella työjutuista mutta enpä taida jaksaa.. Jouduin siis töissä pitämään ihan kuria parille ääliö pojalle joista tuli täysin mieleen omat menneisyyden haamut, siis kolme kappaletta teinipoikia jotka hyppi täysin silmille kun yritin opastaa.. oli hehkeetä. Onneksi nyt oli poikkeuksellisesti tämä päivä vapaata, että ehtii vähän ladata akkuja huomista varten.

Oon harrastellut virkkauksia eilen illalla ja tämän päivän. Sain tehtyä yhden lahjan ja olen jo aloittanut joululahjojen suunnittelua. Oon havainnut että hauska luova ja konkreettinen tekeminen antaa huomattavasti virtaa arkeen. Parina viime vuotena kun olen harrastanut noita itse-tehtyjä-lahjoja, olen ollut aina ihan pinteessä lahjojen kanssa parina joulunalusviikkoina. Jos osaisi aloittaa hommat tarpeeksi ajoissa voisi tekemisestä nauttia pitempään, eikä olisi sitä karseeta hässäkkää.

Oon myös taas suunnitellut maalausprojekteja, eli niitäkin voisi alkaa hahmottelemaan. Ja ainiin, olen myös suunnitellut yhtä veistosta ja muutamat sisustuselementit talvea varten. Veistoksesta tulee sarvipää, ehkä enemmän hirvi kuin paholainen, sarvet on mutta naama puuttuu. Teemaltaan haluan siihen sitä "metsänlumooja"-aihepiiriä. Kiinnostaisi kokeilla saisiko sellaiseen muoviseen vappunaamariin valettua kipsiä. Jos se ei onnistu niin pitää keksiä vaikka vaan joku ovaalinmallinen valuastia. Pitää myös keksiä miten saan puiset sarvet kiinnitettyä siihen naamaan. Pähkättävää vielä riittää mutta toivoisin että saisin tuon työn tehtyä tässä syksyn aikana niin että saisin sen jonnekin huoneen seinälle tms. auttamaan tieteellisissä haasteissa.

Virtaa virtaviivaisesti

Tulipas ihanan lataunut olotila viime viikonlopusta. Kaikki kulttuuririennot oli varsin mahtavia. Ainoana negatiivisena puolena on ollut ylimääräinen lisävirkeys eli ei meinaa öisin saada unta mutta sehän on aika pientä kun muuten riittää sitä energiaa.

Tällä viikolla olen jaksanut alkaa laittamaan omaa huonettani eli miniyksiötä järjestykseen. Hommattiin mulle söpö kapoisa työpöytä ja tänään sain myös ihanan pöydälliseen huoneeseen sopivan ja mahtuvan lilahtavan pinkin maton. Juuri hetki sitten itu iski mulle myös verhotangon asemiin eli nyt voi alkaa virittelemään verhojakin.. tuntuu aivan ihanalta laittaa taas kotia vaikka kyseessä onkin lähinnä tämä huone. Kotihan tämäkin on. Pitää saada valikoidusti omia tavaroita esille ja ympärille. Ja niitä omia värejä.

Jonkinlaisia omia rutiinejakin olen herättelemässä. Vaikka joinakin aamuina tykkään hyödyntää itun kuljetuspalvelua niin oikeastaan on aika ihanaa kävellä töihin. Varsinkin nyt kun olen saanut mitä ihanimman muumi termosmukin. Kyseessä on siis ihana vahvan pinkki melkein puolilitrainen kahvimuki, josta voi tyylikkäästi ryystää aamun toisen aamukahvin "on the go".. kuvituksena tuossa pinkissä versiossa on niiskuneiti, kukapa muukaan. Iltarutiiniksi haaveilen tälläistä rauhallista hetkeä omalla koneella oman pöydän ääressä oman huoneen ytimessä musiikkia kuunnellen ja iltateetä nautiskellen.

Töissä on edelleenkin ihanaa vaikka työkaveritkin vaihtuu ja on taas totuteltava varsin erilaisiin työtapoihin. Jonkinlaisia ristiriitoja on havaittavissa. Pitää vähän totutella siihen, että on vanhempi kuin muut työntekijät ja vaikka siihen onkin jo tottunut niin totuttelua ottaa juuri ne erilaiset asiakaspalvelu-otteet. Itse koen nyt olevani niin elementissäni ja toivoisin niin että tuosta talosta löytisi minulle vielä pysyvämpikin paikka, alkuun olisin yli-onnellinen gradu-yhteistyöstä ja lyhyemmistä työpätkistä. Tietysti mulla on nyt todella hyvä työpaikka; saan tehdä todella monipuolisesti kaikkea mahdollista ja työstä saa jopa palkkaa. Työpätkä on myös pidempi kuin perussetti kaupungin kesätyöläisillä. Tietysti minulla on nyt motivaatio ihan huipussaan ja haluan että museo on kaikinpuolin edukseen. Nyt onkin keksittävä ne keinot miten saa hommat pelittämään ja mielellään niin ettei itse näyttäydy ihan totaalisena noita-akkana joka koko ajan motkottaa jne. Kuten viime kuukausi osoitti on niin paljon helpompi ja mukavampi olla töissä silloin kun työkavereiden kanssa sujuu. Mutta kyllä mun periaate on tässä tapauksessa enemmän sen museon aspekteissa kuin siinä, että olisin ihan ylimmäinen kaveri kaikkien kanssa. Ollaan kuitenkin sitä asiakasta varten tuolla museolla. Puuh, tulipa taas avauduttua.. =)

Huomenna mulla on vapaapäivä ja siksi voinkin vielä istua kaikessa rauhassa kirjoittelemassa. Alkuillasta pääsen ihotautilääkärille käymään, mikä on varsin mukavaa, toivottavasti saisin taas hyvät kuurit ja voiteet. Muutenkin ajattelin huomenna lähteä käymään kaupoilla ja kaupungilla, olisi kiva katella joitakin uusia vaatteita. Tilauksessa olisi ainakin käyttishame ja joku kiva, siisti paita.. ja jossein erikoissiistejä paitoja niin sitten voisi taas harkita ginan teepaitoja koska ne on vaan niin kivoja. Silmälasejakin pitäis ehtiä kattelemaan. Eli kaikenlaista on luvassa. Verhojakin vois viritellä..

omituista lajia

Yleispätevää ja hitusen kornihkoa höpinää tulossa maailmasta, maailmankatsomuksista, ihmisistä ja valinnoista. Mietin tässä kirjoitellessa, että kannattaako tätä julkaista ollenkaan mutta ehkäpä, en tiedä, katsotaan kuinka käy. Taas yksi valinta, onneksi pieni sellainen. Hitusen ehkä mahtipontiseltakin kuulostavaa höpinää, suurelta osin tekstiin inspiroi monet tarinat, uutiset ja kuulumiset mitä olen kuulostellut viime aikoina. Omassa elossa ei siis liene mitään dramaattista säätöä mikä olisi tähän innostanut. Ihan vaan sunnuntai-aamupäivän pohdiskeleva mieliala.

-------------------------------------------------------------------------------------

Ollaan me ihmiset vaan omituista lajia, hirveästi koko ajan keskenämme mätkitään ja riidellään; sotia, viharikoksia, tietämättömyyttä, kateutta, epäoikeudenmukaisuutta.. Ja sitten samanaikaisesti ihmiset on kykeneväisiä luomaan äärimmäisen kauniita asioita, asioita jotka koskettaa ja liikuttaa.. meillä on hienoja kaupunkeja, upeita puutarhoja, jumalaisia kasveja, luontoa, taidetta, musiikkia, kirjallisuutta, runoja ja haikuja, virsiä ja kirkkoja, uskomusjärjestelmiä vaikka millä mitalla. On hyvää ruokaa ja juomaa, kaikki maailman värit ja sävyt ja tekstuurit, auringon valoa ja kesäisiä sadepäiviä. Pieniä, suuria ja mahtavia elämyksiä; henkilökohtaisia ja jaettuja. Mutta miten kaiken tämän keskellä sitten meistä jokainen tasapainoilee. Ei liene mahdollista valita vain "herkkupaloja", ruusuja ilman piikkejä.. jolllain tavalla se pitää kunkin ratkoa, kuinka paljon on kykeneväinen kantamaan maailman taakkaa ja kannattaako se. Ketä se helpottaa vai helpottaako ketään jos heittäytyy täysin epäoikeidenmukaisen maailman valuvirheisiin; kuinka viattomat kuolee sodissa, kuinka fundamentalistiset järjestelmät vievät ihmismassoja kuin karjaa ja nälänhätä ja epätasa-arvoinen ihmisten kohtelu, kuinka onnenlahjat täällä jaetaan.. Toisaalta jos yrittää sivuuttaa kaiken tämän ei liene todella tässä maailmassa. "where is the mean between two vices?" kyllä Aristoteles jotain on ymmärtänyt.

Ja ihmiset ja historia toistaa itseään ja totuttuja kaavoja; tyypit yrittää ratkaista maailman ja sen kaikkeuden syvimmäisiä ongelmastatementteja, ihan niinkuin esimerkiksi taiteen syvin olemus; se mitä taide on ja mitä se ei ole, selviäsi nyt, juuri tänä päivänä sen jonkun tyypin toimesta.

Samalla joku jossakin joutuu tekemään mahdottomia ratkaisuja elämänsä, tulevaisuutensa kanssa. Yksi polku kaartaa tänne ja toinen tuonne, mitä matkan päästä löytää sitä ei kai kukaan saata arvata mutta päätöksiä; pieniä ja suuria, mahdollisia ja mahdottomia on vaan tehtävä ja katsottava minne sitä päätyy. Ehkä vielä vaikeampaa on kulkea nämä päätökset selässään sitä tietä minkä on valinnut. Ehkä se päämäärä ei olekkaan niin merkittävä vaan ne askeleet siinä välissä. Ja vaikka me kuljetaan yksin niin samalla ollaan moniasteisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, yhden päätös vaikuttaa moneen monella tavalla.

Vaikuttaa varsin sattumanvaraiselta paikoitellen se, miten ne itseen vaikuttavat vaikutteet kohdalle "siunaantuu", niin monet valinnat, omat ja muiden, vaikuttaa tilanteeseen kuin tilanteeseen. "mitä jos"-peli voi joskus tuntua varsin houkuttelevalta. Mitäs jos en olisikaan koskaan lukenut sitä kirjaa, kuullut sitä levyä, lukenut sitä uutista.. mitä jos on aika suorassa yhteydessä kysymykseen millainen olisin, millaselta elämä näyttäisi jos X tai -X. Ja sitten sitä palaa siihen tilanteeseen mistä lähti, tuijottelee jalkoihinsa, joku polku siellä lienee ja kädessä jotkut kortit.

Ulkona paistaa aurinko, vieressä kulhollinen kahvia.. kuulostaa siltä, että naapurit heräilee, pitänee yrittää tavoittaa joku niistä ja kysellä onko joku jo soittanut vuokraisännälle; talosta on ollut lämminvesi poikki/katki jo vuorokauden.. tarttis varmaan tehä jotaki..

Asennetta

Hyvät ihmiset, mikäli ette ole vielä nähneet oheista videota, katsokaa se ensitilassa! It Rocks!

Takaisin Hollantiin

haikea on lähteä mutten voisi jäädä tännekään.











edessä matkapäivä.

Taianomainen sunnuntai

En ole tehnyt tänään mitään erikoista mutta tämä päivä on ollut maaginen, ihana. Olen ollut itsekseni, täällä maailmalla, omassa kodissani. Oon kuunnellut musiikkia,laulanut ja tanssinut, surffaillut netissä, lukenut kirjoja, kuunnellut äänikirjoja, syönyt hyvää ruokaa... ja ennen kaikkea olen ollut täydessä sovussa itseni kanssa. Amelie-hetkiä.

Eilen oli elämää, rehvailin tuttuja ja istuin iltaa mukavassa baarissa hyvässä seurassa.


Turkkilainen omenatee on hyvää ja viinikukko maistuu jo kolmatta päivää. Niin ja karppasen taas vähän.