Näytetään tekstit, joissa on tunniste keikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keikka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kuulumisia


Tänään lähti painoon viime kuukausien aherruksen aikaansaannos eli artikkeli vuosikirjassa. Vielä viime päivinä tein siihen viilauksia, lähinnä muotoilin lähteitä. On muuten yllättävän vaikea päätellä erinäisten aineistojen tekijöitä, virallisia nimiä tai nimikkeitä ja kustantajia sellaisista lähteistä jossa niitä ei ole selvästi mainittu. Onneksi on kirjaston tädit ja sedät, joilta voi käydä kysymässä apua tai ainakin käydä yhdessä pohtimassa sitä, mikä minkäkin lähteen kohdalla olisi se oikea tapa merkitä lähdeluetteloon ja viitteisiin.

Eilen onnistuin myös lähes tuhoamaan oman läppärini, keikauttamalla olkalaukulla kahvikupin kumoon. Eilen iskä ahkeroi ja operoi tämän laitoksen kanssa tunteja, jotta saatiin tiedostot siirrettyä turvaan. Tänään vaikuttaa siltä, että tällä voi jopa kirjoittaa, joten ehkä koneella on vielä käyttökuukausia jäljellä.

Tänään kävin päksissä lääkärissä puhumassa vatsajutuista. Onneksi kyseessä oli hyvä tyyppi, sain itseni jonoon kahteen erilliseen testiin, jotka tulevat ajankohtaisiksi muutaman kuukauden päästä. Lääkärisysteemi jännitti aivan tuhottomasti. Olin ihan varma, että se lääkäri olisi joku vuorenkokoinen, mörähtelevä ja huonosti artikuloiva tai muuten kryptinen tapaus, joka olisi vaan todennut että mun pitäisi juoda enemmän vettä ja syödä kuivattuja hedelmiä. Onneksi kävi toisin.

Palattuani Lahteen kävin lounastamassa hyvässä seurassa ja lähdin sokoksen kautta etenemään kohti kotia. Sokoksella piti kuitenkin hetki hengailla koska siellä oli aikamoinen kattaus poliiseja mm. ns. ”Lahden poliisi” Poliisit-sarjasta. Tavallaan julkkisbongaus mutta isolla plussalla sillä kyseessä oli kuitenkin poliisijulkkisbongaus. Oli kyllä herkullinen kotimatka, kun koko ajan oli näköpiirissä vähintään yksi maija tai muu vastaava. Toisaalta hieman hämmentävää, että myös omalta kadulta lähti poliisiauto juuri kun itse kadulle käännyin. Ja eilen poliisit ajeli mun ja bimbon perässä ja kääntyivät jopa saman autoliikkeen pihaan heti mun perässä. Hieman kävi jännittämään, että josko tuolla kertaa minut olisi pysäytetty mutta eipä niin päässyt käymään.

Olen vieläkin ihan ja täysin fiiliksissä Jukka Pojan JA Sound Explosion Bandin keikasta, joka oli siis lauantaina. En onnistunut houkuttelemaan seuraa itselleni joten menin yksin. Mutta kyllä kannatti ja tällä kertaa en yhtään nolostellut sitä että tulee nähdyksi. Ja muuten paljon enemmän tulee tuollaisella pikkuklubikeikalla nähdyksi kuin Lahden öissä tai Heinolassa Jyräässä. Pessimistille tekee hurjan hyvää heittää huolet narikkaan ja vaan tanssia, laulaa ja kenties heittää hieman flirttiäkin peliin. On muuten varsin koomista, että ihmiset ei osaa taputtaa bändille vaan kaikki odottaa, että solisti kömpii lavalle. Sillä musiikilla ja bändin hyvällä tuulella on kuitenkin ratkaiseva merkitys keikan kannalta.

Mutta joo tälläisiä kuulumisia tähän väliin, paljon on sattunut ja tapahtunut muutakin mutta eiköhän tämä riitä tältä erää. Nyt alan ajattelemaan ensi viikolla edessä siintävää esitelmää/luentoa. 

perjantai 2. marraskuuta 2012

Plan B

Noniin, nyt pitää iskeä uutta matoa koukkuun eli siirtyä suunnitelmasta toiseen. Syy tähän on yllättävä käänne gradun aineistojen saavutettavuudessa. Olin siis pitkällisen pähkäilyn jälkeen päätynyt valitsemaan gradulleni itselleni haastavan mutta aiheen kannalta parhaimman aineiston eli museo- ja taidelautakunnan sekä tämän jälkeisten lautakuntien dokumentit. Muutama viikko sitten ehdin yhden päivän käyttää aineistojen parissa mutta sitten hommaan tuli yksi pulma. Tila missä aineisto sijaitsee on käyttökiellossa kosteus/hiukkasongelmien vuoksi. Samaan tapaan aineisto on käyttökiellossa. Eli yhdessä hetkessä minun koko suunnitelma tulevalle vuodelle lensi roskikseen. Hetki piti kasailla ajatuksia siitä, miten tästä eteenpäin. En haluaisi kovasti muuttaa aineistoa, koska se muuttaisi asiantuntijuuttani.

Joten nyt Plan B eli nyt säädän kaikki mahdolliset "roikkuvat" opinnot alta pois. Luvassa on siis monipuolisesti kul.pon pakollisia ja valinnaisia sekä taidehistorian syventäviä. Ensimmäiseksi teen museologian viimeisen suorituksen, joka tuntuu nyt hauskimmalta aloituskohdalta. Kyseessä on siis museorakennus-essee, joka on varmasti kesäisen artikkeliprojektin jälkeen aika helppo homma, nyt kun tietoa kyseisen taidemuseon tilahistoriasta on jo valmiiksi hankittuna. Luvassa on myös diskurssianalyysin ja retoriikan opintoja. Nyt pitäisi vaan saada sellainen tahtotila ja voimapuuska, että saisin vain suoritettua suorituksen ja suorituksen sen jälkeen.

Toinen isompi juttu on tässä kovaa kyytiä lähestyvä p-h tutkimusseuran syyskokous, jossa uusi vuosikirja julkaistaan, jossa siis artikkelini, ensimmäinen julkaisuni. Samassa tilaisuudessa pidän puolen tunnin esitelmän artikkelin teemoista. Yleisönä tutkimusseuran hallitus, jäseniä, taidemuseoyhdistyksen hallituksen jäseniä eli siis paikallinen tutkijayhteisö ja sinne MINÄ (kaikista ihmisistä) menen luennoimaan. Todella omituinen ajatus. Siis todella omituista.

Aloitin tänän syksynä bailatinon uudelleen ja olen todella tyytyväinen. Viime viikolla ei ollut tuntia ja heti huomaa, että jotain puuttuu. Pidän älyttömän paljon opettajan tyylistä vetää, saa tehdä täysillä, nauttia, antaa palaa, hikoilla mutta toisaalta välillä tehdään jotain kuviota tai liikettä tarkemminkin. Edellisellä kerralla oli todella hauskaa tehdä yksi show-henkinen koreografia ja jiveä tanssitaan Rayn musiikkiin, ihanaa. Nyrkkeilysäkin kurittaminen tuo  myös hyvää energiaa, säkki on alakerrassa joten sinne pitää ottaa aina ipod mukaan, että saa voimamusaa. Toisessa ääripäässä olisi varmasti chi kungin liikkeet, joista ainakin liikkuvaa tiikeriä voisi alkaa tekemään sillä se voisi lisätä päättäväisyyttä ja sitä "hyvää vihaa", jota tarvitaan asioiden aikaansaamiseen.

Intoa saa satavarmasti myös musiikista joten sitä on luvassa Jukka Poika ja Sound Explosion Band lauantaina ja lähitulevaisuudessa siintää myös Nightwishin "Imaginaerum"-ensi esitys + konsertti.

torstai 30. elokuuta 2012

Kesällä ei kirjoitella

elämää, elämää se on tämäkin...

- Lahden yöt: Haloo Helsinki ja Jukka Poika & Sound Explosion Band
- Heinolassa Jyrää: Jukka Poika & Sound Explosion Band
- Kuopio RockCock: Viikate, Apulanta, Kotiteollisuus ja Nightwish
- Apocalyptica & Karita Mattila @ Pyhäniemen kartano
- The Darkness & LADY GAGA @ Hki

- Pyhäniemen kartanon taidenäyttelyn tarkastelu samalla kun Apocalytica treenasi seuraavan päivän konserttia varten puistossa. Laadukasta kuvataidetta + Sacra = :D
- Taidekeskus Salmelan kesänäyttely. Salmelasta on tullut uusi jokakesäinen perinne, jota voi suositella kaikille kuvataiteesta tykkääville. Tänä kesänä erityisen vaikutuksen teki Milla Kuisman upeat teokset.


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Musiikkifanitusta

On niin paljon erilaista kerrottavaa, että on hurjan vaikea päättää mistä aloittaisi. No mutta musiikista on aina hyvä lähteä. Olen taas oppinut arvostamaan sitä, miten suuressa roolissa musiikki on elämässäni vaikka en soita itse, enkä laulamistakaan ole koskaan vakavissani harrastanut. Päivittäin kuitenkin laulelen ja kuuntelen musiikkia genrerajoista välittämättä. Valitettavan harvoin pääsen kuuntelemaan musiikkia keikoilla mutta kun pääsen se on täyttä herkkua, täyttä elämää.

Menneellä viikolla kävin yhtenä iltana Lahden öissä kuuntelemassa Haloo Helsinkiä ja Jukka Poikaa. Pojan kanssa lavalla oli Sound Explosion Band. Molemmat keikat räjäyttivät tajunnan eli olivat sata kertaa parempia mitä odotin, eikä odotukset olleet mitenkään matalalla. Haloo Helsingin riehakkuus, itsevarmuus ja taitavuus.. ihailtavaa ja ihanaa. Ja Jukka Pojan ja SEB:n kanssa sanat ovat täysin riittämättömät. Hyväntuulista, moving body & mind... oikeasti turha yrittää kuvailla kokemusta, puistelen vaan päätä näppäimistön täällä puolen. Ja mikä ehkä yllättävintä tälläiselle hieman rockhenkiselle tyypille oli se, keikalta löytyi karkkia silmille. Se on kuitenkin äärimmäisen harvinaista, että oikeasti jonkun tyyli kolisee. Että ehkä jonkinlaista horroksesta heräämistä havaittavissa. Ehkä ihan korkea aikakin, onhan tässä jo useampi vuosi ollut tätä jotain muuta.

Musiikkin tärkeyttä ei voi korostaa liikaa eikä niitä siihen liittyviä tunteita ja merkityksiä ole mahdollista kuvata tai välittää. Henkilökohtaisesti musiikki on ollut keskeisessä roolissa läpi elämän. Pikkulapsena kuuntelin Pellonpäätä ja rallattelin omia lauluja, improvisaatio oli kova juttu. Lapsena järjestin kavereiden kanssa keikkoja omassa olohuoneessa naapuriston perheille. Nauhoittelin mankalla myös feikkiradio-ohjelmia kavereiden kanssa. Esiteininä ensimmäinen ihastus oli todellista "kaukorakkautta" ajan suosituimman poikabändin pahispoikaan. Siihen hahmoon liitti ensimmäiset fantasiat, haaveet ja tietysti huoneen seinät oli täysin täynnä kyseisen bändin julisteita.

Seuraavaksi suuremman puoleisessa murrekohdassa musiikkityyli oli kovasti hakusessa ja ehkä siitä johtuen kyseinen aika tuntuu jälkeen päin ahdistavalta vaikka oikeasti sekä aikaa ennen että sen jälkeen oli paljon ahdistavampaa. Ei ollut sitä oman oloista musiikkia josta voisi imeä voimaa. Mutta seuraavaksi löytyi, kyllä vaan. Uudet ystävät ja kuviot toivat elämään suomalaisen rock-musiikin. Ennenkaikkea CMX. Samaan aikaan aloin lukemaan intohimoisesti fantasiaa ja edelleenkin esimerkiksi kappale Siivekäs vie minut Robin Hobbin Salamurhaaja-trilogian maisemiin. Kuten arvata saattaa CMX:stä tuli seuraava fanaattisen fanittamisen kohde. Kyseinen bändi ei ehkä ollut se helpoin kohde, koska esimerkiksi nettipalstan lukeminen vaatisi jonkinlaista sarkasmin ja ironian tajua, joka oli minulta tuolloin täysin hakusessa. Siis täysin. Joten muutamat vuodet olivat hämmentäviä, pelonsekaisen kunnoituksen, haaveilun ja fantasian sekoitus. Äiti kuvaa pahinta superfanitusta "Pyhä Yrjänä"- kaudeksi. Nimitys on varmasti täysin paikallaan. Vaikka Jannehan se tietysti oli se ensimmäinen fantasia-ihailun kohde, eihän sitä alkuun edes uskaltanut vilkaista Yrjänää päin. Pahinpaan fanituskauteen osui vielä muutama koominen kohtaaminen yhtyeen kanssa, satuttiin nimittäin muutamaan otteeseen samaan aikaan samaan hotelliin. Ne tapaamiset on sellaisia, että edelleenkin hävettää toisaalta naurattaa mutta hävettää. Oh my god. Mutta toisaalta ymmärrän itseäni sillä kyseiset herrat olivat aikalailla jumal-asemassa minun henkilökohtaisessa maailmankaikkeudessani. Enkä nyt laisinkaan alkaisi vannomaan, etten voisi edelleenkin pudota polvilleni nauramaan kyseisen yhtyeen eteen, vaikka olenkin sen jo kertaalleen tehnyt. Kyllä ihan oikeasti näin tein. Mutta se oli se ensimmäinen kerta kun näin kyseisen orkesterin lavan ulkopuolella. Toisella kertaa revin jostain ihmeestä uskallusta sen verran, että kävin antamassa Akille muutaman kuvan maalauksista joita olin tehnyt a. Akista itsestään ja b. yhdestä bändin kappaleesta. Vieläkin alkaa jännittämään kun ajattelen tilannetta. Kolmannella kertaa satuttiin vaan yhtyeen kanssa samalle terassille ja tietysti Akin kanssa samaan aikaan tiskille. Herra yritti jotain kertoilla siitä, miten valkoviini jäillä olisi kesän hittijuoma mutta en kyllä ollut laisinkaan puhekykyinen vaikka ihan vaan vissyä join.

Kun nyt oikein ajattelin noita tilanteita, niin en ollenkaan ihmettele sitä, että olen ujostellut ja muutenkin käyttäytynyt hieman mielenkiintoisesti. Koska tosiasia on se, että olen todella ujo ja herkkä. Ja musiikki on ollut ja on se asia josta haen voimaa ja tukea tunteille. Musiikin kautta olen päässyt kosketukseen esimerkiksi oman aggressioon. Musiikilla voin ladata itseni niin, että pystyn toimimaan museo-oppaana, minä ikuinen esiintymiskammoinen. Musiikki tanssittaa ja musiikin avulla on myös mahdollista päästää se herkkä ja tunteellinen puoli esiin. Musiikki auttaa perfektionismiin. (CMX:lle superkiitokset Ei Yksikään kappaleesta.) Nyt kirjoitan, että musiikki auttaa siihen ja tuohon mutta kaiketi olen vaan luontaisesti oppinut käyttämään musiikkia mm. noihin mainittuihin asioihin.

On muuten mielenkiintoista, että usein kun lähden katselemaan ihmisiä hämmennyn suuresti siitä, että ne ihmiset myös näkee minut. Siinä se ujous on taas pelissä. Siis tottakai tajuan, että kun lähden kodista ulos ihmiset näkee minut mutten osaa vieläkään olla katsottavana. Samaan olen kohdannut myös keikoilla, esimerkiksi apocalyptican kohdalla. Sitä laittautuu keikkameininkeihin ja menee katsomaan, kuulemaan orkesteria ja hoilaamaan mukana.. mutta jösses sitä ujoilua jos lavalta joku näyttää näkevän minut. Mutta musiikin avulla voin olla rohkea, kuvitella sellaisen hetken jossa olisin huomion keskipisteenä rennosti. Esimerkiksi Haloo Helsingin Ellin ihana painoton riehuminen lavalla on vapauttavaa katsottavaa, hetken on itsekin lavalla.

Musiikki on ihana asia. Rakastan uusi musiikkituttavuuksia vaikka uuden bändin hyväksyminen osaksi omaa makua kestääkin minulla pidempään kuin muilla. Muutos on aika tricky asia meikäläiselle. Samalla rakastan niitä yhtyeitä joiden kanssa on voinut kasvaa. Esimerkiksi Tuomari Nurmio, Miljoonasade ja Queen on kulkenut elämässä hyvinkin pitkään. Nurmiota, erityisesti Ramonaa, kuuntelin vinyyliltä, aika jolloin omina levyinä oli Rölli-levyt. Meillä on historiaa.

Musiikki ei ole vain taustamusaa, jotain jota kuuntelee kun ei muuta ole menossa vaikka musiikki voi toimia sellaisenakin. Keikoilla ja konserteissa on ihana kun voi hengittää musiikkia, tunnet rummut ja basson hengityksessäsi.  Musiikki ympäröi.