Kuulumisia

Tänään lähti painoon viime kuukausien aherruksen aikaansaannos eli artikkeli vuosikirjassa. Vielä viime päivinä tein siihen viilauksia, lähinnä muotoilin lähteitä. On muuten yllättävän vaikea päätellä erinäisten aineistojen tekijöitä, virallisia nimiä tai nimikkeitä ja kustantajia sellaisista lähteistä jossa niitä ei ole selvästi mainittu. Onneksi on kirjaston tädit ja sedät, joilta voi käydä kysymässä apua tai ainakin käydä yhdessä pohtimassa sitä, mikä minkäkin lähteen kohdalla olisi se oikea tapa merkitä lähdeluetteloon ja viitteisiin.

Eilen onnistuin myös lähes tuhoamaan oman läppärini, keikauttamalla olkalaukulla kahvikupin kumoon. Eilen iskä ahkeroi ja operoi tämän laitoksen kanssa tunteja, jotta saatiin tiedostot siirrettyä turvaan. Tänään vaikuttaa siltä, että tällä voi jopa kirjoittaa, joten ehkä koneella on vielä käyttökuukausia jäljellä.

Tänään kävin päksissä lääkärissä puhumassa vatsajutuista. Onneksi kyseessä oli hyvä tyyppi, sain itseni jonoon kahteen erilliseen testiin, jotka tulevat ajankohtaisiksi muutaman kuukauden päästä. Lääkärisysteemi jännitti aivan tuhottomasti. Olin ihan varma, että se lääkäri olisi joku vuorenkokoinen, mörähtelevä ja huonosti artikuloiva tai muuten kryptinen tapaus, joka olisi vaan todennut että mun pitäisi juoda enemmän vettä ja syödä kuivattuja hedelmiä. Onneksi kävi toisin.

Palattuani Lahteen kävin lounastamassa hyvässä seurassa ja lähdin sokoksen kautta etenemään kohti kotia. Sokoksella piti kuitenkin hetki hengailla koska siellä oli aikamoinen kattaus poliiseja mm. ns. ”Lahden poliisi” Poliisit-sarjasta. Tavallaan julkkisbongaus mutta isolla plussalla sillä kyseessä oli kuitenkin poliisijulkkisbongaus. Oli kyllä herkullinen kotimatka, kun koko ajan oli näköpiirissä vähintään yksi maija tai muu vastaava. Toisaalta hieman hämmentävää, että myös omalta kadulta lähti poliisiauto juuri kun itse kadulle käännyin. Ja eilen poliisit ajeli mun ja bimbon perässä ja kääntyivät jopa saman autoliikkeen pihaan heti mun perässä. Hieman kävi jännittämään, että josko tuolla kertaa minut olisi pysäytetty mutta eipä niin päässyt käymään.

Olen vieläkin ihan ja täysin fiiliksissä Jukka Pojan JA Sound Explosion Bandin keikasta, joka oli siis lauantaina. En onnistunut houkuttelemaan seuraa itselleni joten menin yksin. Mutta kyllä kannatti ja tällä kertaa en yhtään nolostellut sitä että tulee nähdyksi. Ja muuten paljon enemmän tulee tuollaisella pikkuklubikeikalla nähdyksi kuin Lahden öissä tai Heinolassa Jyräässä. Pessimistille tekee hurjan hyvää heittää huolet narikkaan ja vaan tanssia, laulaa ja kenties heittää hieman flirttiäkin peliin. On muuten varsin koomista, että ihmiset ei osaa taputtaa bändille vaan kaikki odottaa, että solisti kömpii lavalle. Sillä musiikilla ja bändin hyvällä tuulella on kuitenkin ratkaiseva merkitys keikan kannalta.

Mutta joo tälläisiä kuulumisia tähän väliin, paljon on sattunut ja tapahtunut muutakin mutta eiköhän tämä riitä tältä erää. Nyt alan ajattelemaan ensi viikolla edessä siintävää esitelmää/luentoa.