tiistai 9. maaliskuuta 2010

raakaa kalaa, olutta ja homejuustoa

Heips!

Onpas ollut aika menevät pari viime viikkoa. Olen siis kasaillut kandia kasaan ja matkustellut Jyväskylän ja Lahden väliä yliaktiivisesti kun Lahdessa on nyt enemmän elämää ja toisaalta jykissä on oma viehätyksensä ja velvollisuutensa.

Ihanaisen kevät auringon vaikutuksesta ruusufinni on taas pärähtänyt kasvoille. Mutta ei syytä paniikkiin, aloitin juuri lääkekuurin joten eiköhän tästä vielä nousta. Hyvästi vaan aloitin sen lääkekuurin tuossa juuri, kun olen aivan nääntymäisilläni nälkääni ja nyt pitää olla vielä tunti syömättä. Että vois veikata että tunnin päästä ruoka maistuu.

Keväisissä puuhissa olen viettänyt tämän päivän. Olen siis rustaillut päivän aikana lukuisia kesätyöhakemuksia. Vielä pitäisi väsätä vapaamuotoiset hakemukset museoihin ja laittaa hätävarahakemukset prismoihin. Jospa sitä saisi tälle kesälle jotain alan töitä tai edes jotains iihen suuntaan.

Kävin tänään myös ihailemassa lohikäärmeitä ja ikitursaita, mahtavia molemmat. =D


Äärimmäisen kiinnostava ja mielenkiintoinen ilmiö on äkillinen ja yllättävä viehtymykseni ruutupaitoihin. Olen viikon sisällä ostanut neljä ruutupaitaa. En ole aikaisemmin harrastanut näitä, joten tosiaankin aika mielenkiintoinen ilmiö on kyseessä. Uskoisin että osa syynä on kyseisten vaatteiden ihanat värit ja yleinen helppous, nämäå ei kiristä mutta näyttää tosi hyvältä ja näissä on hyvä fiilis. Tai ehkä mulla on tosi hyvä fiilis nykyään, kaipa siitäkin voi olla kyse. Who knows? Kaikenlaisia uusia kiinnostuksia on muutenkin ilmassa, oon alkanut opettelemaan oluita, varsinkin keski-euroopan lajeja, erityisesti Belgialaisia ylläripylläri. Parin viikon mastelukokeilujen jälkeen voin ihmeekseni todeta että ei kaikki oluet oo ollenkaan pahoja, jotkut lajikset on jopa sellaisia että niitä tekee mieli sisäistää. Mutta jonkin verran aikaa tuo muutos makumaailmassa on vienyt. Muita uutuuksia mun makumaailmassa on sushi. Lahdessa on aivan taivaallinen sushi cafe <3
Uutuuksiin kuuluu myös vuohenjuusto ja brie, vähitellen tälläisetkin hivuttautuu mun maailmaan. En olis aikaisemmin uskonut. Tulen siis tyylilleni uskollisesti pari vuotta myöhässä näissäkin jutuissa 8D

Huomenna pitäisi kirjoitella academic engl. viimeinen kirjallinen tehtävä jotta saisi senkin kurssin pois päiväjärjestyksestä. Sitten voi heittäytyä suinpäin metodologisiin kiemuroihin. Ja viikonloppuna on monenlaista äärimmäisen viehkeää menoa. Perjantaina ensinnäkin tämä tyyppi pääsee pitkästä aikaa keikalle riekkumaan ja huutamaan. Ja La pääsen pitkästä aikaa tapaamaan serkkuja oikein urakalla. Ruusustellaan ja tapaillaan. Ehkä myös kevyesti shopataan kärkkäisellä...?



Now... rah-rah-ah-ah-ah, Roma roma-ma, Gaga ooh-la-la, want your bad romance....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti