maanantai 24. syyskuuta 2012

Ruusufinni: kokemuksia kosmetiikasta

Ruusufinnistä ja sen miedosta muodosta couperosasta on tullut jonkinlainen uusi hittitermi ihonhoitotuotteisiin. On monenlaisia tuotteita, jota markkinoidaan näille ihotyypeille tai herkkyyksille, monet näistä ovat oman kokemuksen mukaan täyttä höttöä. Yksi erikoissarja sisältää lukuisia todella kalliita tuotteita, joista joitakin pitäisi levittää kasvoille tietty minuuttimäärä ennen altistumista triggerille, eli ennen ulos siirtymistä, ennen jokaista kahvikuppia jne. Mahdotonta minun mielestäni..

Monet muut ihotuotteet ovat erityisesti punoittavalle iholle sen vuoksi, että niihin on lisätty vihreää väriä, jonka luvataan taittavan punaisuuden tehokkaasti. Nestemäisistä tuotteista on sellainen kokemus, että ne uppoavat ihoon ja pahimmillaan sisältävät niin paljon tuoksuja tai muita ihoa ärsyttäviä aineita, että iho punoittaa pitkään paljon tehokkaammin kuin ilman tuotetta. Jotkut tuotteet ovat kyllä aika koomisia, esimerkiksi yksi kalliimman puoleinen tuote on vahvan vihreää mutta tuoksuu niin tymäkästi tilliltä, että ei sen käytöstä rapujuhla-assosiaatioiden kanssa tulisi mitään. No jos nestemäiset aineet ei toimi, niin testattu on myös kiinteämpiä nappeja. Näiden kanssa ongelmaksi muodostuu tuotteet häivyttäminen iholle kun iho on näinkin ohut ja herkkä, eikä siedä hinkkaamista. Toisena ongelmana on joka talvinen pintakuivuus, joka näyttää täysin tautiselta jos siihen päälle iskee vielä paksun meikkikerroksen.

Toivoisin todella, että joku rikas miljardööri lahjoittaisi budjettia ruusufinnin tutkimiseen, sillä nykyisellään jokainen taudista kärsivä joutuu haaskaamaan omaisuuden erilaisiin kosmetiikkakokeiluihin, erityisesti ihonhoitotuotteisiin on tullut iskettyä ihan älyttömän paljon rahaa vuosien mittaan. Kuten jo mainitsin iho herkistyy mm. tuoksuista, tämänkin ymmärtämiseen meni jokunen vuosi aikoinaan. Jos pyytää apua kaupassa tai apteekissa, pitää muistaa pitää oma pää ja aikaisemmat kokemuksen mukana sillä muuten mennään metsään ja vahvasti. Minulle on esimerkiksi myyty alkoholia sisältävä kasvovesi ja sanottu, että se on todella hyvä herkälle ja punoittavalle iholle ja "sen kuuluukin kirvellä".. auta armias kun sitä aloin käyttämään silloin kun nenä oli täysin verillä. Samaan tapaan apteekissa minulle on yritetty myydä järkyttävän kalliita ja vahvasti hajustettuja uutuustuotteita senvuoksi, että niissä sattuu lukemaan, että ne on couperosa-iholle. Tämä vielä senkin jälkeen kun selitin myyjälle ihotyyppini, ruusufinnin, kokemukset ja vielä sen, että ole opiskelijabudjetilla liikkeellä. Myyjän mielestä se sitrukselta tuoksuva 80e pikkuputeli olisi ollut paras vaihtoehto vaikka hän löysi minut perusvoidehyllykön luota.

Kokeileminen on kuitenkin ainut tapa, jolla voi saada tuntumaa siihen, mikä käy omalle iholle ja mikä ei. Yllätyksiä tulee monien tuotteiden kanssa, esimerkiksi lumenen pellavansiementä sisältävä punoittavan ihon peitenappi aikaansai vietävän kutituksen, samaan tapaan merkin hellävarainen kasvovesi saa kutiamaan mahdottomasti. Ehkä yllättävin tuote oli erisanin hellävarainen puhdistusmaito tms, joka sai aikaan niin vahvan reaktion, että aloin muistelemaan nuoruuteni "face off" elokuvaa. Kertakaikkisen kamala kutina ja kuumotus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti